Asumaan Hirvaskankaalle

Koiviston kylä Nelostien tuntumassa on kasvava kylä, jossa asuu paljon lapsiperheitä. Kylällä on vilkas koulu. Lähipalvelut löytyvät Hirvaskankaan liikenneasemalta. Komea Seuratalo on vuokrattavissa monenlaisiin tapahtumiin. Koiviston museotie vie entisajan maalaistunnelmaan. Kylän hienoon historiaan ovat kuuluneet niin markkinat, kestikievarit, sotatapahtumat kuin Sisä-Suomen ensimmäinen postikonttorikin. Koiviston kylässä toimii myös virkeä Koiviston kyläyhdistys.

Koiviston palvelujen keskus on koko Suomen tuntema Hirvaskankaan liikenneasema ja Kauppakeskus Spektri. Hirvaskankaasta on kasvamassa myös virkeä asutuskeskittymä Jyväskylän ja Äänekosken väliin.

Kapeenniemi ja Kapeenkoski ovat upeita luontoretkeily- ja virkistyskalastusalueita. Retkeilijälle on tarjolla laavuja, nuotio-, teltta- ja näköalapaikkoja, vaikeustasoltaan vaihtelevia polkuja ja historiallisia nähtävyyksiä. Yleisen virkistyskäytön nuotipaikat sijaitsevat Pytingissä, jossa on kolme nuotiopaikkaa, polttopuukatos, käymälä ja jätepiste. Alueella on myös vain kalastajille tarkoitettuja kohteita sekä yksityinen, tilauspohjalta toimiva matkailuyritys.

Kangashäkin kylä kuuluu Uuraisten kuntaan. Kylän sijainti on erinomainen. Kylä sijaitsee noin 15 km Uuraisilta itään päin ja noin 30 km Jyväskylästä pohjoiseen nelostien tuntumassa. Kylälle on muuttanut viime vuosien aikana paljon lapsiperheitä ja kylän asukasmäärä on edelleen kasvussa. Asukkaita alueella on noin 580 henkilöä. 
Kangashäkki kuuluu pienten järvien ylänkö-alueeseen ja alueella sijaitseekin kauniita vesistöjä: Sarvilampi, Kiiskilampi, Valkealampi, Saarilampi, Pieni Hirvanen ja Häkinjärvi. Kangashäkin ja Hirvaskylän alueella toimii Kangashäkkiset ry kyläyhdistys.

Olen kiinnostunut tulemaan asumaan Hirvaskankaalle, pyydän että otatte minuun yhteyttä.





Älä täytä tätä kenttää